*

Epäkonventionaalisia havaintoja Reasoning from first principles rather, than by analogy.

Lauri Nurmi, Perussuomalaisten hajoamisen historia

Kesäkuussa näyteltiin Suomessa kaikkien aikojen kesänäytelmä. Rotutohtoriksi median leimaama Jussi Halla-aho voitti perussuomalaisten puheenjohtajuuden ja maailma repesi. Puolueesta lähti puolet kansanedustajista omaan ryhmäänsä ja pääministeri teatraalisesti ansiokkaalla keikauksella puolusti maan etua ja sai pidettyä hallituksen pystyssä. Lennettiin lentokoneella viemään presidentille eroilmoitusta, mutta tehtiinkin u-käännös ja lopulta poltettiin valmis eropaperi pääministerin residenssin takassa. Huikeaa draamaa.

Nyt on politiikan toimittaja Lauri Nurmi kirjoittanut tapahtumista kirjan. Toisin kuin useimmat asiaa kommentoineet, minä olen lukenut kyseisen kirjan ja voin suositella sitä kaikille. Nurmi on tehnyt taustatyönsä tarkasti ja huolellisesti sekä esittää todistusaineiston kaikille nähtäväksi. Erinomaista ja harvinaista journalismia siksikin, että Nurmi ei tyrkytä omia mielipiteitään vaan yrittää kaikin keinoin pitää itsensä tapahtumien ulkopuolisena analyyttisenä havaitsijana.Tällainen ammattimainen journalismi on Suomessa nykyään niin harvinaista, että Nurmen kirja kannattaa ostaa jo kannatusmielessä, vaikka sitä ei lukisikaan.

Nurmi kertoo kirjassaan tarinan perussuomalaisesta puolueesta ja sen pitkästä hajoamisprosessista. Päinvastoin, kuin lööpit huutavat, puolueen hajoaminen ei ollut mikään hetkellinen tapahtuma, vaan jo vuodesta 2009 alkanut ristiriita kahden eri näkemyksen välillä. Vastakkain oli suoraviivaiseen vitsipopulismiin keskittynyt rempseä Soini ja analyyttisesti maahanmuuttoa pohdiskeleva kielitieteen tohtori Halla-aho.

Halla-aho oli 2000 luvun aikana kerännyt suosiota kirjoittelemalla sarkastisia, mutta jossain määrin analyyttisia kirjoituksia liittyen maahanmuuton epäkohtiin. Soini kasvatti puolueensa suosiota vuodesta 2003 alkaen, jolloin hän sai ensimmäisen vaalivoittonsa ja pääsi eduskuntaan. Se tapahtui edesmenneen maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuneen Tony Halmeen avulla. Koko itäinen Helsinki äänesti häntä ja siitä alkoi Perussuomalaiset puolueen nousu, joka kiteytyi kahteen suureen jytkyyn eduskuntavaaleissa 2011 ja 2015.

Vuoden 2010 aikoihin Suomeen oli perustettu uusi puoolue Muutos 2011, jonka missio oli keskittyä puhtaasti maahanmuuton ongelmiin. Nurmen mukaan Soini näki tässä uhkia ja mahdollisuuksia. Hän näki maahanmuuttokriittisellä liikkeellä kasvupotentiaalia ja pelkäsi sen kanavoituvan tähän uuteen puolueeseen. Jussi Halla-ahoa oltiin houkuteltu mukaan tähän uuteen puolueeseen, mutta Soini teki vastatarjouksen liittymisestä perussuomalaisiin. Näin kävi ja Halla-ahosta tuli perussuomalaisen liikkeen ääniharava ja nuivan siiven johtohahmo. Syntyi epäpyhä allianssi, jossa hiipuva vennamolaisuus sai uutta puhtia nousevasta maahanmuuttovastaisuuden trendistä. Yhteistyö tuotti tulosta: kaksi vaalivoittoa ja hallituspaikan. Soini sai, mitä halusi ja pääsi ulkoministeriksi saatuaan lopulta puolueensa hallituskelpoiseksi.

Sen sijaan Halla-ahon edustama siipi ei kokenut saaneensa ajamiaan asioita eteenpäin ja moni puolueen sisällä oli sitä mieltä, että perussuomalaisen puolueen etuja ei ajettu hallituksesta käsin. Soinin johtamistapaa kritisoitiin autoritäärikseksi ja ylimieliseksi. Puolueen nousun mahdollistanut siipi koki tulleensa sivuutetuksi. Nurmen mukaan tämä oli se keskeinen ristiriita, joka hajoitti puolueen.

Nurmi esittää vakuuttavaa todistustusaineistoa, jonka mukaan tämän paineen purkautuminen aiheutti sen, että Halla-ahosta alettiin tehdä uutta puheenjohtajaehdokasta kesällä 2016. Juho Eerola ja muutamat muut kansanedustajat olivat hankkeen käynnistäjiä.

Vuoden 2017 alussa useimmat ymmärsivät, että Halla-aholla on realistiset mahdollisuudet voittaa puheenjohtajakisa - myös Soinia vastaan. Soini piti mediaa jännityksessä pitkälle kevääseen 2017 liittyen omiin haluihinsa osallistua kisaan. Hän lopulta päätti lopulta vetäytyä - luultavasti siksi, että ei uskonut pärjäävänsä Halla-aholle ja olisi ollut huono päätös uralle hävitä äänestyksessä Halla-aholle.

Hallituskumppaneissa seurattiin tarkasti perussuomalaisten puheenjohtajakisaa. Kokoomus ja Orpo alkoivat jo alkuvuodesta 2017 lähes papukaijamaisesti toitottamaan sitä, että "kokoomus ei sitoudu arvojensa vastaiseen toimintaan". Tämä oli se iskulause, josta sitten kumpusi se kuuluisa arvopohjapuhe, jolla kesäkuussa Halla-ahon johtamalle puolueelle annettiin potkut hallituksesta.

Nurmen aineiston mukaan kyseessä oli Orpon suunnalta tarkkaan harkittu strateginen siirto. Kokoomus oli seurannut Ruotsin kehitystä ja siellä aiemmin Ruotsin moderaatit olivat saaneet pahasti takkiinsa, kun olivat menneet tekemään kompromisseja Ruotsidemokraattien kanssa. Orpon strategia oli, että kova linja Halla-ahoa kohtaan estäisi vuodon vihreisiin ja muualle ja näin saataisiin kannatuskasvua ylläpidettyä. Näin kävikin. Siksi Kokoomuksen käyttäytyminen koko talven 2017 Perussuomalaisten puoluekokoukseen asti oli johdonmukaista. Nimeä mainitsematta annettiin ymmärtää, että Halla-ahon kanssa ei tehtäisi yhteistyötä.

Nurmen mukaan sekä Kokoomus, että Keskusta tekivät valmistelevaa työtä sen vaihtoehdon varalta, että Halla-aho voittaa ja perussuomalaisille on näytettävä ovea. Vaihtoehtona oli uuden eduskuntaryhmän perustaminen tai ministerikansanedustajien loikkaaminen muihin hallituspuolueisiin. Soinin porukka teki omalta puoleltaan valmistelut ja asiaa koordinoitiin hallituspuolueiden kesken.

Soinilla oli Nurmen mukaan kaksi vaihtoehtoista suunnitelmaa. Ensimmäinen oli se, että hän saisi omalle loikkariporukalleen Perussuomalaiset puolueen päättävässä elimessä enemmistön, jonka avulla hän voisi erottaa halla-aholaiset puolueesta. Silloin loikkariryhmä ei olisikaan loikkariryhmä, vaan olisi edustanut Perussuomalaisia virallisesti. Eräänlainen käänteinen kaapaus siis. Tämä suunnitelma epäonnistui siksi, että halla-aholaiset saivat puoluekokouksessa värisuoran varapuheenjohtajistoon, joten Soini joutui turvautumaan toisen tason varasuunnitelmaan. Näin loikkareista tuli Siniset eduskuntaryhmä, mutta ilman puoluetukia. Lopputuloksena oli muualla Euroopassa nähdyn kaltainen maahanmuuttoon ja EU kritiikkiin erikoistunut puolue. Toistaiseksi Perussuomalaiset näkyy onnistuneen rivien suorana pitämisessä ja jos muita Euroopan maita katsoo (Ruotsi, Tanska, Itävalta, Saksa, Unkari, Tsekki) ei tarvitse olla ennustajaeukko todetakseen, että ko. puolueella on potentiaalia kasvattaa kannatustaan.

Melkoinen tarina ja lukemisen arvoine kirja Nurmen teos on, sillä se avaa uskottavasti ne taustakuviot ja pohjavirrat, jotka johtivat nykyiseen tilanteeseen. Nurmen teos on myös hyvä esimerkki siitä, miten hyvää journalismia tehdään. Kaivetaan väsymättömästi faktoja esiin, yhdistellään niistä kokonaiskuva ja kerrotaan se - tyrkyttämättä omia mielipiteitä vaan antaen lukijan tehdä omat johtopäätöksensä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat